SUSANNA BORGENSTRÖM


Astuin ensimmäisen kerran esiintymislavalle päiväkodin joulujuhlissa ollessani 4-vuotias. Siitä lähtien olen laulanut erilaisissa kokoonpanoissa, joista 2000-luvulla alkoi kehkeytyä muutakin, kuin harrastus...

PULSE – THE FINNISH TRIBUTE TO PINK FLOYD

Vuonna 2006 liityin tamperelaiseen yhtyeeseen Pulse – The Finnish Tribute to Pink Floyd, jossa olen siitä lähtien toiminut taustalaulajana.

SUSANNA BORGENSTRÖM ENSEMBLE

Vuonna 2008 perustimme Susanna Borgenström Ensemblen, jonka kokoonpano vaihtelee kevyestä triosta (laulu, kontrabasso & kitara/piano) viisihenkiseen bändiin (laulu, kontrabasso, piano, kitara & rummut).

Susanna Borgenström Ensemble on erikoistunut kevyeen jazziin, mutta soitamme muutakin musiikkia laidasta laitaan. Omia esikuviani ovat mm. Ella Fitzgerald, Norah Jones, Diana Krall, Melody Gardot ja Tina Turner – muutamia mainitakseni. Triolla soitamme pääasiassa taustamusiikkia ja suuremmalla kokoonpanolla taittuu myös menevämpi musiikki.

Musiikkimme on sopivaa esim. cocktail-tilaisuuksiin, pieniin tai isoihin yritystilaisuuksiin, häihin, karonkkaan, pikkujouluihin, vappubrunssille tai vaikkapa kaupungin vastaanotolle! 

Tilaisuuden niin vaatiessa voimme koota laajemmankin kokoonpanon, jolloin täydennämme kokoonpanon jopa oktetiksi – kunnon show laitetaan tarvittaessa pystyyn elokuvamusiikkiin erikoistuneella A Night at The Movies -kokoonpanolla, jolloin joukkoomme liittyvät toinen laulusolisti Pekka V. Louhimo sekä torvisektio.

Oikeissa juhlissa on orkesteri – ota yhteyttä ja rakennamme juhlan luonteeseen sopivan musiikkikattauksen!


Aurinkoisin terveisin,
Susanna

***

Seuraa somessa:

Yhteystiedot / keikkamyynti:
Joonas Keskinen
040 589 6601
joonas(at)centerfold.fi